Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 67


 

Puijon tuolihissin määrärahan lisäys

 

Kaupunginvaltuusto 18.09.2023 § 67  

5978/02.02.00/2023  

 

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

 Kaupunginvaltuusto päättää, että hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2023 talousarvioon lisätään toimintakuluja 120 000 euroa. Toimintakate kasvaa talousarviomuutoksen myötä 0,26 %:ia.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

 

 

Kaupunginhallitus 04.09.2023 § 256 

 

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Soile Lahti

 

 Kaupunginhallitus hyväksyy hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan esityksen ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Merkitään, että liikuntapaikkapalveluiden päällikkö Saku Kekäläinen esitteli asiaa kokouksessa ja hän poistui kokouksesta asian esittelyn jälkeen.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 23.08.2023 § 60 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Jusa Ruotsalainen, talouspäällikkö

puh. 044 718 4221

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus apulaiskaupunginjohtaja HEP KOP Pekka Vähäkangas

 

 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2023 talousarvioon lisätään toimintakuluja 120 000 euroa. Toimintakate kasvaa talousarviomuutoksen myötä 0,26 %:ia.

 

Päätös Jaana Turunen esitti kysymyksen omasta jääviydestään (yhteisöjäävi), mutta lautakunta päätti yksimielisesti, ettei jääviyttä asian osalta ole.

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Selostus Talouspäällikkö Jusa Ruotsalainen
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut

 

Kaupunginvaltuuston päätös talousarviosta 2023 sisälsi valtuuston nähden sitovan tavoitteen, jonka toimenpiteissä oli elinvoima ja konsernipalvelujen palvelualueelle Puijon tuolihissin käyttöönotto. Puijon tuolihissin yleisen käytön suunnittelu on tehty yhteistyössä elinvoima- ja konsernipalvelujen ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kanssa.

 

Hissin yleisen käytön kustannukset on maksettu kaupungin yleishallinosta ja urheilukäytön kustannukset hyvinvoinnin edistämisen budjetista. Toiminnan luonteesta johtuen esitetään Puijon tuolihissin yleisen käytön kustannukset siirrettäväksi hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle.

 

Kaupunginjohtajan johtoryhmässä 2.6.2023 on päätetty, että Puijon tuolihissin käyttöön tarvittavasta lisämäärärahasta tehdään talousarviomuutos, jonka myötä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle lisätään varat ja vastuut.

 

Tuolihissin kustannukset tarkentuivat yleisen käytön osalta aukioloaikojen vahvistuttua. Näin ollen määrärahalisäyksenä haetaan 120 000 euroa, jotta se kattaa toiminnasta aiheutuvat kulut vuodelle 2023.

 

Vaikutusten arviointi -