Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 120


 

Kaupunginhallituksen tiedonantoja 3.4.2023

 

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 120  

26/00.01.01/2023  

 

 

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

 Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Merkitään, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Ari Koskinen poistuivat esteellisinä (osallisuusjäävi) kokouksesta asian käsittelyn ajaksi ja puheenjohtajana asiassa toimi kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Tiina Kaartinen.

Merkitään, että kaupunginhallituksen jäsen Miia Eskelinen-Fingerroos poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana ja toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi asian kohdalle valittiin Pekka Niiranen.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

Selostus Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

2352/2022 Pöytäkirja paikallisneuvottelusta 17.3.2023 varallaolon lukemisesta työajaksi Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa, neuvotteluosapuolet SPAL ry ja Kuopion kaupunki.

 

26/2023 Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen kokouksen pöytäkirja 24.3.2023.

 

26/2023 Savon Kuituverkko Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja 22.3.2023.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja I varapuheenjohtaja osallistuvat Kunnallisjohdon seminaariin 24.-25.5.2023 Lahdessa.

 

 Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-          hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.3.2023

-          kaupunkirakennelautakunta 29.3.2023

 

Vaikutusten arviointi -

 

 

Liitteet

 

Elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset 23. - 29.3.2023