Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kuopio.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 12



 

Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien vuosittaista pride-liputusta Kuopioon Pride-viikolla

 

Kaupunginvaltuusto 20.02.2023 § 12  

1546/07.02.02/2022  

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja

puh. 044 718 2132

sirpa.latti-hyvonen(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus

 

 Kaupunginvaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen siten täydennettynä, että kaupungin liputusohjeet tarkistetaan samassa yhteydessä.

 

 

Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Rauno Taskinen valtuutettu Markus Jukaraisen ja valtuutettu Pekka Timosen kannattamana ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Rauno Taskisen tekemän palautusehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 43 jaa-ääntä, 13 ei-ääntä ja 2 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä (äänestys 1).

Merkittiin, että valtuutettu Nina Hakokivi poistui kokokouksesta äänestyksen jälkeen, eikä hänen tilalleen saapunut varavaltuutettua.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Rauno Taskinen valtuutettu Björn Cederbergin kannattamana ehdotti kaupunginhallituksen päätösehdotuksen hyväksyttäväksi siten muutettuna, että liputus suoritetaan Suomen lipulla.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu muutosehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat kaupunginhallituksen päätösehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat valtuutettu Rauno Taskisen tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä annettiin 42 jaa-ääntä, 9 ei-ääntä ja 6 tyhjää ääntä, joten kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen päätösehdotuksen. Äänestystulos on pöytäkirjan liitteenä (äänestys 2).

Merkitään, että valtuutetut Björn Cederberg, Rauno Taskinen, Mika Wallius, Teemu Soini, Risto Pirinen, Markus Jukarainen, Minna Reijonen, Heli Eskelinen, Vuokko Hämäläinen, Vesa Linnanmäki ja Pekka Timonen ilmoittivat päätöksestä eriävän mielipiteen, jonka perustelut liitetään pöytäkirjaan.

Merkitään, että valtuutettu Mika Wallius poistui kokouksesta asian käsittelyn päätyttyä, eikä hänen tilalleen saapunut varavaltuutettua.

 

 

 

 

Liitteet

 

1546-2022 Vaikutusten ennakkoarviointi

1546-2022 Valtuustoaloite  Vuosittainen Pride-liputus Kuopioon Pride-viikolla

1546-2022 Eriävä mielipide Wallius

1546-2022 Eriävä mielipide Linnanmäki

Äänestys 1

Äänestys 2

Eriävä mielipide

 

 

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 41 

 

 

  Valmistelijat / lisätiedot:

          Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja

sirpa.latti-hyvonen(at)kuopio.fi  puh. 044 718 2132

 

Päätösehdotus kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös  

Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Mika Wallius jäsen Vesa Linnanmäen kannattamana ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. 

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kannatettu palautusehdotus, josta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi asiassa siten, että ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat jäsen Mika Walliuksen tekemän palautusehdotuksen kannalla äänestävät EI. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Nimenhuutoäänestyksellä suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä (Eskelinen, Kaartinen, Eskelinen-Fingerroos, Kantele, Kokki, Niiranen, Pääkkö, Savolainen) ja 2 ei-ääntä (Linnanmäki, Wallius), joten kaupunginhallitus oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä.

 

Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Pekka Niiranen jäsen Miia Eskelinen-Fingerroos kannattamana ehdotti, että kaupungin liputusohjeet tarkistetaan samassa yhteydessä.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen jäsen Niirasen ehdottamalla täydennyksellä.

 

Merkitään, että jäsen Wallius ja jäsen Linnanmäki jättivät päätökseen eriävän mielipiteen, jonka perustelut liitetään pöytäkirjaan.

 

Selostus strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen

 

 Valtuustoaloite tiivistetysti:

 

 Valtuutetut Tanja Airaksinen ja Henna-Riikka Pitkänen ovat jättäneet seuraavan valtuustoaloitteen 28.11.2022 vuosittaisesta Pride-liputuksesta Kuopioon Pride-viikolla. Valtuustoaloitteessa he tuovat esille kesän 2022 Pride-kulkueen Kuopiossa, käynnissä olevan translain päivityksen sekä kunnan tehtävän edistää ja tukea yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Valtuustoaloitteessa he esittävät, että Kuopion kaupunki liputtaa Pride-viikolla, Priden kunniaksi ja osoittaakseen tukensa ja hyväksyntänsä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

 

 

 Vastauksena valtuustoaloitteeseen todetaan seuraavaa:

 

 Kuopion kaupunginhallitus on 28.11.2022 päätöksellään päivittänyt kaupungin palvelujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman vuoteen 2025. Suunnitelma esittelee lain edellyttämät tavoitteet ja toimenpiteet tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi kaupungin palvelujen osalta. Mm. viestintäasiat ovat yksi suunnitelmassa nimetty kehittämiskokonaisuus.

 

 Päivitetty suunnitelma perustuu mm. tasa-arvolakiin (609/1986), jonka tarkoituksena on estää sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan tasa-arvolaissa henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Tasa-arvolakia sovelletaan pääsääntöisesti kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa ja kaikilla elämänalueilla. Tasa-arvon edistämisvelvoitteet koskevat viranomaisten, koulutuksen järjestäjien ja muiden koulutusta tai opetusta järjestävien yhteisöjen sekä työnantajien velvollisuutta edistää tasa-arvoa. Viranomaisten tulee arvioida kaikkea toimintaansa eri sukupuolten näkökulmasta ja luoda toimintatavat tasa-arvon edistämiseksi.

 

 Kuopion vuonna 2022 tarkistetussa strategiassa visiona on olla 'Hyvän elämän pääkaupunki'. Yksi strategian päämääristä on 'Hyvinvoiva ja yhteisöllinen - turvallinen kaikille, paras paikka kasvaa ja oppia'. Turvallinen Kuopio on paitsi fyysistä turvallisuutta myös sosiaalista eheyttä.

 

 Kuopio mielletään valtakunnallisesti aktiivisena yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioiden kehittäjäkaupunkina, jossa myös kiinnitetään huomiota suvaitsevaisuusasioihin. Kuopio on vuonna 2007 hyväksynyt ensimmäisten suomalaisten kaupunkien joukossa CEMRin eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan. Vuosina 2017-2019 Kuopio oli pilottikaupunkina oikeusministeriön ja Kuntaliiton Rainbow rights -kehittämishankkeessa Vaasan, Oulun ja Tampereen kanssa, missä yhdessä tuotettiin kunnille käsikirja yhdenvertaisuussuunnitelmien jalkauttamiseen (Kaikkien kasvojen kunta 2019). Vuonna 2018 Kuopion valtuustoryhmät allekirjoittivat julistuksen vihapuhetta vastaan. Kuopio on lisäksi pitkään ollut WHO:n Euroopan terveiden kaupunkien verkoston aktiivisimpia jäsenkaupunkeja ja yhdessä muiden eurooppalaisten kaupunkien kanssa edistänyt terveyden tasa-arvon asioita.

 

 Pride-tapahtumia on Suomessa järjestetty vuonna 2022 yhteensä 40 paikkakunnalla ja usein vastaava kaupunki on järjestänyt myös Pride-liputuksen. Tapahtumien ajoitus ja kesto on hieman vaihdellut. Tapahtumia järjestäneiden joukossa on tyypillisesti korkeakoulukaupunkeja ja lisäksi myös pienempiä paikkakuntia. Kuopiossa on järjestetty Pride -kulkue ja piknik 30.6.2022. Pohjois-Karjalan Pride-viikkoa vietettiin 17.-22. toukokuuta 2022 Joensuussa ja Itä-Suomen yliopisto osallistui tapahtumaan järjestämällä samanaikaisen Pride-liputuksen. Itä-Suomen yliopisto on ilmoittanut liputusyhteistyön olevan mahdollinen myös Kuopiossa, jos Kuopio päättää Pride-liputuksen aloittamisesta. Kuopiossa liputettavia kiinteistöjä voisivat olla esimerkiksi valtuustotalo ja kaupungintalo.

 

 Tavoitteeksi asetetaan, että Kuopion kaupunki järjestää liputuksen Pride-tapahtuman yhteydessä. Kaupungin markkinointi ja viestintä vastuualue sopii liputettavista kiinteistöistä ja liputuksen ajankohdasta myöhemmin Pride-tapahtumajärjestäjien kanssa.

 

Vaikutusten arviointi Liitteenä

 

 

 

 

 

Liitteet